Tarinan kerrontaa menneistä ja tulevista asioista.

                                  Kuva T.H arkisto                                                    Kevään odotusta jo ilmassa   Lapsena olin väsymätön hiihtäjä. Talvi ei ollut minulle vain vuodenaika, vaan kokonainen maailma, joka avautui heti, kun laitoin sukset jalkaan. Hiihdin joka päivä, säällä kuin säällä. Pakkasen kirpeys poskilla, lumen narskunta suksen alla ja metsän hiljainen hengitys ympärillä – ne olivat minun valtakuntani. Lapsena ei laskettu kilometrejä, vain hetkiä. Isä tapasi tervata suksenpohjat aina syksyisin, ennen kuin lumi ehti maahan. Se oli oma pieni rituaali: vanha puuvaja, tervaämpärin tuoksu ja isän keskittynyt ilme, kun hän siveli tumman kiiltävää kerrosta suksenpohjiin. Minä seisoin vieressä ja katselin, miten terva imeytyi puuhun ja tiesin,...

                                Kuva T.H kuva arkisto                                                              Pakkastalven tarina Talvi on tänä vuonna tullut toden teolla. Aamut ovat olleet niin kirpeitä, että jo ulko-oven avaaminen tuntuu jo pieneltä rohkeusteolta. Kun astun pihalle ja hengitys muuttuu valkoiseksi huuruksi, mieleen nousevat väistämättä lapsuuden talvet Pohjois-Pohjanmaalla – ne, jolloin pakkanen ei ollut vain säätila, vaan kokonainen maailma. Lapsuudenkotimme oli 1900-luvun alussa rakennettu talo, jykevä mutta vetoisa, sellainen jossa menneiden aikojen henki tuntui jokaisessa hirressä. Talvisin iso pirtti oli kodin sydän, mutta sen lämpö ei pysynyt yllä itsestään. Joka aamu piti sytyttää tuli uuniin, ja usein vielä illallakin lisätä ...