Tuulan valokuva-arkisto
Mitä syksy opettaa luopumisesta?
Tänään kävelin tutulla metsäpolulla. Ilma oli kosteaa ja raikasta, ja jalkojen alla kahisivat keltaiset ja ruskeat lehdet. Puut olivat jo alkaneet riisua värikästä asuaan. Osa oksista seisoi paljaina vasten harmaata taivasta, kuin odottaen jotakin uutta.
Kävellessäni jäin miettimään, kuinka luonnollisesti luonto osaa luopua.
Puu ei pidä väkisin kiinni yhdestäkään lehdestä. Se ei yritä estää syystuulta viemästä niitä mukanaan. Lehdet ovat tehneet tehtävänsä kesän aikana, ja nyt niiden on aika lähteä. Puulle luopuminen ei ole tappio, vaan osa elämän kiertokulkua.
Ihmiselle luopuminen on usein paljon vaikeampaa.
Pidämme kiinni vanhoista tavoista, menneistä pettymyksistä, joskus jopa tavaroista, joita emme enää tarvitse. Saatamme kantaa mukanamme huolia ja suruja vuosien ajan. Ajattelemme, että luopuminen tarkoittaa menettämistä, vaikka toisinaan juuri luopuminen tekee tilaa uudelle.
Syksy muistuttaa, ettei kaikesta tarvitse pitää kiinni.
Kun puu pudottaa lehtensä, se ei tiedä varmasti, millainen seuraava kevät tulee olemaan. Silti se uskaltaa päästää irti. Keväällä se kasvattaa uudet lehdet, vahvempana ja valmiina uuteen kasvukauteen.
Ehkä mekin voisimme joskus luottaa samalla tavalla elämään. Voisimme antaa anteeksi vanhoja loukkauksia, päästää irti tarpeettomista huolista tai uskaltaa sulkea oven, joka ei enää johda eteenpäin.
Syksy ei ole vain luonnon valmistautumista talveen. Se on myös muistutus siitä, että jokaisella asialla on aikansa. Joskus kasvaminen vaatii pitämistä kiinni, mutta joskus se vaatii rohkeutta päästää irti.
Kun jatkoin matkaa pitkin hiljaista polkua, katselin maahan leijailevia lehtiä. Ne eivät näyttäneet surullisilta. Ne näyttivät olevan juuri siellä, missä niiden kuuluikin olla.
Ehkä siinä piilee syksyn tärkein opetus: kaikkea ei tarvitse säilyttää ikuisesti, jotta se olisi ollut arvokasta.



Kommentit
Lähetä kommentti