Tuulan valokuva arkisto
Miten valokuvaus kulkee mukanani vuoden ympäri
Olen ollut kiinnostunut kuvataiteesta pienestä pitäen, mutta en koskaan kokenut olevani piirtämisessä erityisen lahjakas. Lapsena katselin ihaillen isosiskoni piirustuksia – selkeitä, kauniita ja yksityiskohtaisia. Omissa kuvissani hahmot jäivät tikku-ukkojen tasolle, ja tuntui kuin käsi ei olisi osannut toteuttaa sitä, mitä mieli näki.
Ehkä juuri siksi valokuvaus löysi minut niin varhain. Kamera antoi mahdollisuuden tallentaa asioita, joita en saanut paperille piirrettyä. Siinä missä taitava piirtäjä voi luoda valokuvan kaltaisia kuvia kynällä, minä teen sen kameralla – ja saan samalla ihastella lopputulosta sellaisena kuin se on. Valokuvaus on minulle tapa nähdä maailma tarkemmin ja pysähtyä hetkiin, jotka muuten ehkä lipuisivat ohi.
Vuodenajat ovat tässä matkassa iso osa iloa. Pidän kaikista vuodenajoista, jokaisella on oma visio asioihin. Talvella lumi tekee maisemasta lähes graafisen, keväällä valo palaa kuviin ja värit heräävät. Syksy taas on täynnä pehmeitä sävyjä ja hiljaista tunnelmaa. Mutta kesä on silti suosikkini. Luonto on silloin värien juhlaa – vihreän eri sävyt, kukkien kirkkaus, ilta-auringon lämmin väri. Kesällä tuntuu, että kamera suorastaan vetää ulos, ja jokainen kävelylenkki voi muuttua pieneksi kuvauskeikaksi.
Valokuvaus on kulkenut mukanani niin pitkään, että olen uskaltautunut osallistumaan muutamiin kilpailuihinkin. On ollut ilahduttavaa huomata, että omat kuvat ovat saaneet hyvää palautetta ja jopa menestystä. Se on tuntunut pieneltä vahvistukselta sille, että oma tapa katsoa maailmaa on arvokas – vaikka en koskaan oppinut piirtämään.
Kuvaan edelleen ennen kaikkea siksi, että se tekee minut onnelliseksi. Kamera antaa luvan pysähtyä, katsoa ja ihmetellä. Ja ehkä juuri se on valokuvauksessa parasta: se opettaa näkemään kauneutta kaikkina vuodenaikoina.



Kommentit
Lähetä kommentti